OuMuska piristää kaamosta

OuMuska ry touhuaa aktiivisena kaamoksen kynnyksellä. Marraskuun aikana kannatusyhdistyksemme on mukana Oulunsalon Entisajan joulumarkkinoilla sekä tuo Uusi Ääni -kuoron konsertoimaan Oulunsalo-talolle.

Lusia Rusintytär -äänitys eetterissä torstaina YLE Radio 1:ssä

Myös Helsingin juhlaviikoilla esitetty Lusia Rusintytär -ooppera äänitettiin elokuussa. Nauhoite Sellosalin näytöksestä on kuultavissa YLE Radio 1, torstaina 17. syyskuuta klo 19.03. Radiosta kuullaan myös konserttiosuus, jossa oopperasta tuttujen taiteilijoiden lisäksi konsertoi pianisti Johannes Piirto.

Oulun kaupunginteatterin Lusia Rusintytär -oopperan ensi-iltaan peruutuslippuja

Lusia Rusintytär -oopperan Oulun kaupunginteatterin ensi-iltaan on vapautunut lippuja myyntiin. Teos esitetään suurella näyttämöllä perjantaina 28.8. klo 19.00. Lauantain 29.8. esitys kaupunginteatterilla on toistaiseksi loppuunvarattu. Esitysten ja lyhyen hengähdystauon jälkeen yleisö voi jäädä keskustelemaan taiteilijoiden kanssa teoksesta.

Ajo-ohje Ahmaksen kalevalaiseen perinnekylään

Oulun suunnasta tullessa n. 10 km Utajärven taajaman jälkeen käännytään oikealle Ahmastielle (Rokuan kyltti ohjaa samaan suuntaan). Ajetaan Ahmastietä suoraan ohi Ahmasjärventien ensimmäisen risteyksen sekä ohi Rokuantien risteyksen. Käännytään oikealle Kormun risteyksestä (Ahmasjärventie), mistä on liikenteenohjaus parkkipaikoille. Opasteet johdattavat esityspaikalle Ahmastieltä alkaen. Sateen sattuessa, yleisön toivotaan pukeutuvan sadetakkiin tai -viittaan. Sateenvarjot estävät näkyvyyden lavalle.

Oulunsalo Soi käynnistyy

Oulunsalo Soi -festivaalin avaa Jorma Uotisen ja Trio Avecin konsertti, jossa kuullaan sykähdyttäviä tulkintoja mm. Edith Piafin, Jacques Brelin ja Leo Ferren chansoneista. Konsertti on Vaalassa Ylitalon navetassa 6. elokuuta

Vuoden kuvataiteilijan näyttelyn avajaiset

Oulunsalo Soi – Oulun seudun XVII musiikkijuhlien vuoden kuvataiteilija Eija Timosen näyttelyn avajaiset pidetään Oulunsalon kirjastossa 4. elokuuta klo 18 osoitteessa Karhuojantie 2. Näyttely järjestetään yhteistyössä Pohjoisen Valokuvakeskuksen kanssa.

Elokuun konserttiliput myynnissä Lippupalvelussa

Oulunsalo Soin elokuun konserttiliput ovat myynnissä Lippupalvelun myyntipisteissä. Lippujen hinnat ovat 17-25 €, johon lisätään Lippupalvelun palvelumaksu 2,5 €. Ilman palvelumaksua lippuja saa Oulu10-palvelupisteistä sekä Kulttuuritalo Valveen lippumyymälästä.