OuMuska piristää kaamosta

OuMuska ry touhuaa aktiivisena kaamoksen kynnyksellä. Marraskuun aikana kannatusyhdistyksemme on mukana Oulunsalon Entisajan joulumarkkinoilla sekä tuo Uusi Ääni -kuoron konsertoimaan Oulunsalo-talolle.

OuMuska ry touhuaa aktiivisena kaamoksen kynnyksellä. Marraskuun aikana kannatusyhdistyksemme on mukana Oulunsalon Entisajan joulumarkkinoilla sekä tuo Uusi Ääni -kuoron konsertoimaan Oulunsalo-talolle.

Kannatusyhdistyksemme on mukana Oulunsalon kotiseutumuseon alueella järjestettävillä Entisajan joulumarkkinoilla 14.-15. marraskuuta. Tunnelmallisessa tapahtumassa OuMuskan pisteeltä löytää jouluherkkujen lisäksi festivaalin oheistuotteita.

Perinteeksi muodostunut KaamosKlassinen tarjoaa tänä vuonna Balsamia adventin aikaan Oulunsalo-talolla 29.11. klo 16. Konsertissa kuullaan kappaleita kuoron uudelta levyltä sekä joulumusiikkia. Kuoroa johtaa kanttori Pirjo Mäntyvaara.  Liput ovelta 15 €, Oumuskan jäsenille, eläkeläisille, opiskelijoille ja muille alennukseen oikeutetuille 7,5€.

Tutustu muihin uutisiimme

Uutinen

Christelle Masista vuoden kuvataiteilija 2024

Oululainen valokuvataiteilija Christelle Mas on valittu 27. Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalin vuoden kuvataiteilijaksi. Laajasti eri medioiden kanssa työskentelevä Mas yhdistelee taiteellisia ja tieteellisiä menetelmiä käyttäen hyödyksi pehmeitä materiaaleja,

Lue lisää »
Uutinen

Atte Kilpeläinen taiteelliseksi johtajaksi

Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu alttoviulisti Atte Kilpeläinen. Hän on jo aloittanut tulevan festivaalin ohjelmiston suunnittelun.  Kilpeläinen toimii alttoviulun äänenjohtajana Helsingin kaupunginorkesterissa ja

Lue lisää »
Uutinen

Vastaa Oulunsalo Soin kävijäkyselyyn

Kävitkö Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalin tapahtumissa? Olisimme kiitollisia, jos käyttäisit hetken aikaasi ja vastaisit kävijäkyselyymme ja antaisit palautetta festivaalista. Näin saamme arvokasta tietoa tulevan festivaalin kehittämistä

Lue lisää »