Jean Sibelius: Kolme laulua kuorolle ja pianolle
Karjalan osa
1. Karjalan miesi! Kutsun oot kuullut:
Nousta on aikasi äärestä työn.
Yhteisin voimin, hetki onpi tullut,
Poistamaan maasta turmion yön.
Läntinen veljesi joukkohon uottaa,
Vainoa vastahan taistohon käy.
Vieläkö viivyt? Turhaanko luottaa,
Vaarako vielä ei silmääsi näy?
2. Etkö sä muista, Karjalan miesi,
Rutto jos rannoillas raivota saa,
Lähinnä itää on kotiliesi,
Täällä on ensiksi tuhkana maa.
Siksi sun aika on säiläsi nostaa
Yhtehen yhtyä toimintaan.
Näyttää kuin Karjala konnille kostaa,
Juuria jäytää ken syntymämaan.
3. Karjalan miesi! Aika on tullut
Koota jo joukkosi lippusi luo.
Vieläkö viivyt, kutsun oot kuullut:
Petturit maallesi turmion tuo!
Kansaasi uhkaa kalman kalpa,
Jos sinä hetkesi laiminlyöt.
Massa kun mataa joukkio halpa,
Idän ilkeän sillä on työt.
4. Karjalan arpa tuiskussa on seistä,
Silloin kun vaarassa on tämä maa.
Vaara jos vaatii, välkytä peistä:
Uhata ei maata petturit saa!
Karjalan miehet! Vapaus vaatii,
Velvoittaa veljien kärsimä yö.
Sankarihaamut haudoista haastaa:
Sortuuko tuhkaksi meidän työ?
5. Taatoiltas kalliin perinnön oot saanut
Veljesi henkensä uhrannut on.
Vuorosi tullut, rauha on laannut,
Kätesi nyt oisko ponneton?
Turvaksi nouse uljahin miehin,
Karjalan liedet ei kylmetä saa.
Suureksi Suomi, ehjäksi kansa,
Turmion tuottajat rajan taa.
Partiolaisten marssi op. 91b
1. Kun usko puhdas, säihkyvä on,
niin vuoret siirtää voi.
Tää sielun varmuus horjumaton
ain sankareita loi.
Jos uskos hyvään, oikeaan
vain syttyy uudestaan,
käy joukkohon ja horjuttaa
ei milloinkaan, sua esteet saa.
2. Ja täysi raikas rakkaus luo
kuin ihmeet itsestään.
Se elon kukkaseppeleen tuo
myös kruunuks ihmispään.
Jos työt ja toimet vaikeat
on sulle rakkahat,
käy joukkohon ja taivas suo,
ett toimintaan se tulta tuo.
3. Vain toivo, voima taivahinen
voi maalin kirkastaa.
Kun kulkee eespäin suojassa sen
ain suurta aikaan saa.
Jos toivo mieles jännittää
ja aikees puhtaiks jää,
käy joukkohon ja kulje ties
kuin voimakas ja terve mies.
Upp genom luften
Upp genom luften, bort över haven,
hän över jorden, i stormande färd!
Morgonens drottning, med rosiga staven
vinkar oss ut i sin vaknande värld.
Upp till de brusande
böljornas lek;
upp till de susande
lundarnas smek!
Människan, djuren, i kvalmiga nästen
lyssna med oro till vingarnas dån.
Vi sväva fria till himmelens fästen,
komma med budskap igen därifrån!
—
Ylös läpi ilmojen, merten toiselle puolen,
maailman yli, myrskyisellä matkallaan!
Aamun kuningatar, ruusuisella valtikallaan
kutsuu meitä heräävään maailmaansa.
Kohti pauhaavaa
aaltojen leikkiä;
Kohti huokailevien
lehtojen huojuntaa!
Ihmiset, eläimet, tunkkaisissa kodeissaan,
Kuuntelevat ahdistuneena siipiemme pauhua.
Me nousemme vapaina taivaan holveihin
ja palaamme sieltä viestiä kantaen!
Ola Gjeilo: Ubi Caritas
Ubi caritas et amor Deus ibi est.
Congregavit nos in unum Christi amor.
Exsultemur et in ipso jucundemur.
Timeamus et amemus Deum vivum.
Et excorde diligamus nos sincero.
Ubi caritas et amor Deus ibi est.
Amen.
—
Missä ovat laupeus ja rakkaus, siellä on Jumala.
Kristuksen rakkaus on tuonut meidät yhteen.
Ylistäkäämme ja iloitkaamme Hänessä.
Pelätkäämme ja rakastakaamme elävää Jumalaa
ja rakastakaamme toisiamme vilpittömin sydämin.
Missä ovat laupeus ja rakkaus, siellä on Jumala.
Aamen.
Leevi Madetoja: Sekakuorolauluja
Onnelliset op. 13 nro 2
Jo valkenee kaukainen ranta
ja koillisest’ aurinko nousee
ja auteret kiirehtii pois
kun pohjolan palkeet käyvät
kun mennyt on yö
kun kimmeltää kesäinen aamu
ja linnut ne laulelee.
Mä kiireelle korkean vuoren
nyt tuulessa raikkahass’ astun
mun toivoni aamuisen koin
mun kultani kohtaan siellä
kun mennyt on yö
kun kimmeltää kesäinen aamu
ja linnut ne laulelee.
Mut kauniimpi koittoa päivän
sen laskua lempeämpänä
hän hymyten luokseni käy
mä syliini kierron immen
kun mennyt on yö
kun kimmeltää kesäinen aamu
ja linnut ne laulelee.
Autuudesta sydämein sykkyy
ja taivasna otsani loistaa
kun seison täss’ impeni kanss’
täss’ sammalekalliolla
kun mennyt on yö
kun kimmeltää kesäinen aamu
ja linnut ne laulelee.
Täss’ impeni kanssa mä seison
ja kiharat tuulessa liehuu
ja laaksojen hyminä soi
kuin iäisen lemmen ääni
kun mennyt on yö
kun kimmeltää kesäinen aamu
ja linnut ne laulelee.
Katson virran kalvohon op. 13 nro 3
Katson virran kalvohon,
kaikki katoo sieltä,
aalto soljuu solisten
uuden aallon tieltä.
Virta vierii verkalleen
kauas kohti merta.
Sinne, sinne aaltoset
katoatte kerta.
On kuin sielu sulaen
yhtyis kulkuhunne,
virran kera vieris pois,
kysymättä kunne…
Metsän kuninkaalle op. 13 nro 6
Metsän ukko halliparta,
Metsän kultainen kuningas,
Ava nyt aittasi avara,
Luinen lukko lonkahuta!
Laske juoni juoksemahan,
Virka vippelehtämähän,
Kullaista kujoa myöten,
Hopiaista tietä myöten,
Jost’ on sillat silkin pantu,
Sillat silkin, suot sametin,
Veralla vetelät paikat,
Pahat paikat palttinalla!
Ukko kultainen kuningas,
Hopiainen hallitsija,
Anna mulle ainojasi,
Kanna mulle kaunojasi,
Kullassa kulisevia,
Hopiassa helkkäviä!
Aja vilja vieremille,
Aukeimmille ahoille,
Minun metsipäivinäni,
Erän etsiaikoinani!
Einojuhani Rautavaara: Lorca-sarja op. 72
Canción de jinete
Córdoba.
Lejana y sola.
Jaca negra, luna grande,
y aceitunas en mi alforja.
Aunque sepa los caminos
yo nunca llegaré a Córdoba.
Por el llano, por el viento,
jaca negra, luna roja.
La muerte me está mirando
desde las torres de Córdoba.
¡Ay qué camino tan largo!
¡Ay mi jaca valerosa!
¡Ay, que la muerte me espera,
antes de llegar a Córdoba!
Córdoba.
Lejana y sola.
Ratsulaulu
Córdoba.
Etäällä ja yksin.
Hepo musta, ja suuri kuu,
satulalaukussa oliiveita,
Tiet vaikka tunnen kyllä,
en Córdobaan tule koskaan.
Läpi tasangon, läpi tuulen,
hepo musta, punainen kuu,
Córdoban torneista katsoo
kuolema minua vastaan.
Voi, miten tie on pitkä!
Voi, rohkea ratsuni!
Voi, että kuolema vartoo
ja Córdobaan en ehdi!
Córdoba.
Etäällä ja yksin.
—
El grito
La elipse de un grito,
va de monte
a monte.
Desde los olivos,
será un arco iris negro
sobre la noche azul.
¡Ay!
Como un arco de viola,
el grito ha hecho vibrar
largas cuerdas del viento.
¡Ay!
(Las gentes de las cuevas
asoman sus velones)
¡Ay!
Huuto
Huudon ellipsi
kulkee vuorelta
vuorelle.
Näistä öljypuista nousee
sen musta sateenkaari
yli sinisen yön.
Aiiiii!
Niin kuin viulun jousi
sai huuto väräjämään
tuulen pitkät kielet.
Aiiiii!
(Ja luolissa asuva väki
ulos kurkottaa lyhtyjänsä.)
Aiiiii!
—
La luna asoma
Cuando sale la luna
se pierden las campanas
y aparecen las sendas
impenetrables.
Cuando sale la luna,
el mar cubre la tierra
y el corazón se siente
isla en el infinito.
Nadie come naranjas
bajo la luna llena.
Es preciso comer
fruta verde y helada.
Cuando sale la luna
de cién rostros iguales,
la moneda de plata
solloza en el bolsillo.
Kuu nousee
Kuu kun kohoaa esiin,
niin kellojen ääni haipuu
ja polut ilmaantuva
läpipääsemättöminä.
Kuu kun kohoaa esiin,
maan yli meri tulvii
ja sydän on kuin saari
keskellä äärettömyyden.
Kuun täyden alla ei
kukaan voi syödä oransseja.
Vain sopii syödä hedelmä
vihreä ja jäinen.
Kuu kun kohoaa esiin,
sadat kasvot samanlaiset,
hopearaha nyyhkii
kukkarokätkössänsä.
—
Malagueña
La muerte
entra y sale
de la taberna.
Pasan caballos negros
y gente siniestra
por los hondos caminos
de la guitarra.
Y hay un olor a sal
y a sangre de hembra
en los nardos febriles
de la marina.
La muerte
entra y sale
y sale y entra
la muerte
de la taberna.
Malagueña
Kuolema
käy sisään ja ulos
kapakassa.
Vaeltaa hevosia mustia
ja tummaa kansaa
kitaran syviä
teitä myöten.
Ja tuoksuu suola
ja naaraan veri
merenrannan kuumeisista
narahduksista.
Kuolema
käy sisään ja ulos
käy ulos ja sisään
kuolema
kapakassa.
suom. Aale Tynni
Daniel Elder: Three Nocturnes (Kolme Nokturnoa)
Ballade to the moon
On moonlit night I wander free,
my mind to roam on thoughts of thee.
With midnight darkness beckoning
my heart toward mystic fantasy:
Come, dream in me!
How beautiful, this night in June,
And here, upon the velvet dune;
I weep with joy beneath the moon.
The path lies dark before my sight,
And yet, my feet with pure delight
trod onward through the blackened vale
beneath the starry sky so bright.
O, share thy light!
These woods, their weary wanderer soon
in awe and fearful wonder swoon;
I weep with joy beneath the moon.
And as the darkened hours flee,
my heart beats ever rapidly.
Though heavy hang my eyes with sleep,
my singing soul, it cries to thee:
Come, sing with me!
The twinkling sky casts forth its tune—
O, must I leave thy charms so soon?
I weep with joy beneath the moon.
Balladi kuulle
Kuutamoyönä kuljeskelen,
mieleni harhailee sinua pohtien,
kun keskiyön pimeys kutsuu
sydäntäni mystisiin kuvitelmiin:
Tule, uneksi minussa!
Kuinka kaunis onkaan kesäkuun yö
täällä samettisella dyynillä.
Itken ilosta kuutamon alla.
Polku on tummana edessäni,
mutta jalkani, riemusta suunniltaan,
kulkevat kohti tummaa laaksoa
tähtikirkkaan taivaan alla.
Oi, jaathan valoasi!
Nämä metsät pian väsyneen kulkijansa
ihmetyksestä ja kunnioituksesta pyörryttävät.
Itken ilosta kuutamon alla.
Ja kun pimeät tunnit kuluvat,
sydämeni sykkii yhä kiivaammin.
Vaikka luomeni ovat jo unesta painavat,
laulava sieluni huutaa kohti sinua:
Tule, laula kanssani!
Tuikkiva taivas syöksee sävelmänsä—
Oi, joudunko jättämään sulosi jo nyt?
Itken ilosta kuutamon alla.
—
Star Sonnet
In stillness high above the slumbering shore
where wistful waves of foam caress the sand;
A silent watchman o’er the darkened land
adrift celestial seas of twilight soars.
She passes softly in the heavens deep—
Her silver skin aglow with radiant hue,
her eyes enchanting globes of glittering dew;
Through rays of moonlight rich with heavenly sleep.
What dreams have I that she should give them flight,
enlivened in a momentary flame—
What fears of hope unfounded could she tame
to joy, arising toward the hovering height!
O, Beaming Star, illumine heaven’s floor
until the sun should bear its light once more.
Tähtisonetti
Paikallaan, korkealla yllä uinuvan rannan,
jossa kaihoisten aaltojen vaahto hyväilee hiekkaa,
hiljainen yövartija tumman maan yllä
taivaallisten hämärän merten aalloilla kiitää.
Hän kulkee hiljaa taivaan syvyyksissä—
Hänen hopeinen ihonsa säkenöivänä hehkuu,
hänen silmiensä lumoavat kupolit täynnä välkehtivää kastetta;
Läpi kuunsäteiden, jotka ovat kukkuroillaan taivaallista unta.
Vaivaiset unelmani voisiko hän nostaa lentoon,
herättää eloon hetkellisessä liekissä—
Voisiko turhan toivon pelot hän kesyttää
iloksi, ja nostaa kohti leijuvia korkeuksia!
Oi Sädehtivä Tähti, valaise taivaan lattia
kunnes aurinko ottaa sen valon kannettavakseen taas.
—
Lullaby
Lullaby, sing lullaby,
the day is far behind you.
The moon sits high atop the sky,
now let sweet slumber find you.
Away,
The day is done, and gone the sun
that lit the world so brightly.
The earth’s aglow with speckled show
of twinkling stars so sprightly.
Away,
Where the sunlight is beaming
through a deep, cloudless blue,
and the treetops are gleaming
with a fresh morning dew.
Where the mountains are shining
at the meadows below,
in a brilliant white lining
of a new-fallen snow.
Close you eyes, breathe in the night;
a softer bed I’ll make you.
The trial is done, all danger gone;
now let far dreaming take you.
Away,
Where the ocean is lapping
at a soft, pearly shore,
and the swaying palms napping
as their swinging fronds soar.
Now the dark night approaches,
yet so soft and so mild.
Lullaby, sing lullaby;
Sleep now, my child.
Kehtolaulu
Tuuti, tuuti,
päivä on kauas painunut.
Kuu istuu korkealla taivaan huipulla,
anna nyt suloisen unen löytää sinut.
Pois,
Päivä on päättynyt ja poissa on aurinko,
joka valaisi maailmaa niin kirkkaasti.
Maa hehkuu alla täplikkään näytöksen,
jossa tähdet vilkkaina tuikkivat.
Pois,
Sinne missä aurinko säteilee
pilvettömässä syvän sinessä,
ja puiden latvat kimaltavat
aamun tuoreessa kasteessa.
Missä vuoret hohtavat
niityille alapuolellaan
hehkuvanvalkeassa peitteessään,
jonka uusi lumi niille antoi.
Sulje silmäsi, vedä henkeesi yöilmaa;
pehmeämmäksi teen vuoteesi.
Koetukset ovat ohi, vaarat tiessään;
anna nyt unen viedä sinut kauas.
Pois,
Sinne missä valtameren laineet lyövät
pehmeään helmiäiseen rantaan,
ja huojuvat palmut torkkuvat,
niiden lehvänsä kaarina keinuvat.
Nyt pimeä yö lähestyy,
kuitenkin pehmeänä ja hellänä.
Tuuti, tuuti;
Nuku nyt, lapseni.
suom. Arttu Vilmi
—
Leevi Madetoja: Tuhanten rantain partahilla, op. 40 nro 2 Kantaatti sekakuorolle ja pianolle
(alunperin uruille, pianosovitus Mika Rännäli)
Tuhanten rantain partahilla
heräjä, armas synnyinmaa!
Heräjä, taivaan rantehilla
jo aamun koitto leimuaa!
Ikävä yös’ on haihtuva
ja valon riemu voittava.
Tuhanten rantain partahilla
heräjä, armas synnyinmaa!
Sun kyyneleesi kuivukohon,
kuin kaste aamun tuulihin!
Keväimen kylmät lauhtukohot,
ja ruusut nouskoot kasvoihin!
Kukiksi nuput puhjetkoon!
Ja mielet, toiveet tointukoot!
Sä nouse, nuori maani armas,
ja järvet, lammit, läikkykää!
Jo kuuluu lintuin laulu harras.
Jo päiväss’ aallot välkkyää.
Heräjä tuulten huminaan
ja loistoon aamun kirkkahan!
Sä nouse, nuori maani armas,
ja järvet, lammit, läikkykää!