Oulunsalo Soi alkaa keskiviikkona

Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaali tarjoaa keskiviikosta lähtien viisi päivää konserttielämyksiä Oulussa ja Oulunsalossa. Esiintyjäkaarti koostuu kotimaisista huippumuusikoista ja tulevaisuuden lupauksista. Festivaalia luotsaa viimeistä vuottaan viulisti Kreeta-Maria Kentala.

Taidennäyttelyn avajaiset avaa festivaalin

Festivaali alkaa yhteistyössä Pohjoisen valokuvakeskuksen kanssa toteutetulla vuoden kuvataiteilijan näyttelyn avajaisilla Oulunsalon kirjastossa keskiviikkona 11.8. Oululaislähtöisen valokuvataiteilija Joel Karppasen näyttely Simulacra on esillä kirjastossa 11.–31.8. Avajaisissa esiintyy valloittava nuori viulistilupaus Lilja Haatainen.

Torstaina 15.8. ja perjantaina 16.8. päästään nauttimaan nuorten musiikinopiskelijoiden soitosta Kisällien lounaskonserteissa Ravintola Preludissa. Torstaina päästään myös perinteiden äärelle Oulunsalon Nuorisoseuran talon Iltamissa, jossa luvassa on kevyttä, hauskaa ja koskettavaa musiikkia lähes koko festivaalin esiintyjäkaartin voimin.

Suosittu Kamarimusiikkisafari tulee taas

Vuonna 2019 ensimmäistä kertaa toteutettu viiden konsertin Kamarimusiikkisafari nousi heti yleisön suosikiksi. Safari kiertää jälleen Oulun keskustassa klassisen musiikin asiantuntija Minna Lindgrenin johdolla lauantaina 14.8. Safarin alkuun Lääninhallituksen juhlasalissa kuullaan kantaesityksenä Seppo Pohjolan säveltämä ja Minna Lindgrenin sanoittama laulusarja ”Sujuvasti saksaa sohvalla” sopraano Piia Komsin ja pianisti Juho Alakärpän tulkitsemana.

Festivaalin taiteellinen johtaja Kreeta-Maria Kentala saattelee safarilla seuraajansa pianisti Mika Rännälin festivaalin ytimeen yhteiskonsertissa, jossa Rännäli esittelee taitojaan niin kamarimuusikkona, soolopianistina kuin säveltäjänäkin.

Safarilla päästään myös Crusellin klarinettikvarteton pyörteisiin Aleksinkulmassa sekä cembalon ja tanssin sykkeeseen Valvesalissa. Musiikillinen retki päättyy yhteiseen Iltaleiriin Valvesaliin, jossa yleisö kohtaa kaikki päivän esiintyjät rennoissa ja musiikintäyteisissä tunnelmissa.

Tulindbergin salissa Madetojaa ja Beethovenia

Leevi tulee kotiin -konsertissa Tulindbergin salissa esitellään oululaisen suuren sankarin Leevi Madetojan kamarimusiikkiteoksia perjantaina 13.8. Festivaalin päätöspäivänä 15.8. vuorossa on viime vuonna 250-vuotisjuhlia viettäneen Beethovenin teoksista koostettu konsertti, jossa kamarimusiikin lisäksi kuullaan laulua ja nelikätisiä marsseja pianolle.

Päätöskonsertissa paikallista kuoro-osaamista

Festivaali päätetään Oulun tuomiokirkossa oululaisten Cassiopeia ja Pohjan Laulu -kuorojen voimin sunnuntaina 15. elokuuta. Sydämeni laulu -konsertissa kuullaan Madetojan, Palmgrenin, Kuulan ja Sibeliuksen musiikkia. Kuoroteoksesta toiseen yleisön johdattaa pelimannisävelmin festivaalin taiteellinen johtaja, viulisti Kreeta-Maria Kentala.

Tarvittavien turvavälien takaamiseksi konsertteihin on myynnissä rajallinen määrä lippuja.

Tutustu muihin uutisiimme

Uutinen

Christelle Masista vuoden kuvataiteilija 2024

Oululainen valokuvataiteilija Christelle Mas on valittu 27. Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalin vuoden kuvataiteilijaksi. Laajasti eri medioiden kanssa työskentelevä Mas yhdistelee taiteellisia ja tieteellisiä menetelmiä käyttäen hyödyksi pehmeitä materiaaleja,

Lue lisää »
Uutinen

Atte Kilpeläinen taiteelliseksi johtajaksi

Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu alttoviulisti Atte Kilpeläinen. Hän on jo aloittanut tulevan festivaalin ohjelmiston suunnittelun.  Kilpeläinen toimii alttoviulun äänenjohtajana Helsingin kaupunginorkesterissa ja

Lue lisää »
Uutinen

Vastaa Oulunsalo Soin kävijäkyselyyn

Kävitkö Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalin tapahtumissa? Olisimme kiitollisia, jos käyttäisit hetken aikaasi ja vastaisit kävijäkyselyymme ja antaisit palautetta festivaalista. Näin saamme arvokasta tietoa tulevan festivaalin kehittämistä

Lue lisää »