Essi Wuorela tunnetaan Rajaton-lauluyhtyeen sopraanona. Hän valmistui musiikinopettajaksi vuonna 1999 Pop & Jazz Konservatoriosta. Wuorelan ensimmäinen soololevy ilmestyi vuonna 1994, josta lähtien hän on toiminut ammattilaulajana ja konsertoinut erilaisten kokoonpanojen kanssa sekä kotimaassa että kansainvälisillä areenoilla.
Yhteistyö EVA-trion kanssa alkoi jo vuonna 2009, minkä jälkeen yhtye on tehnyt kaksi pitkäsoittoalbumia ja erikoisjulkaisuna EP:n, sekä esiintynyt Saksassa ja Kanadassa suomalaisten festivaalien ja muiden konserttien lisäksi.