General information

General information

Saapuminen

Oulunsalo Soin konsertit levittäytyvät vuonan 2025 ympäri Oulua sekä Iihin ja ovat hyvien kulkuyhteyksien päässä. Konserttien yhteydessä on kerrottu konserttipaikka ja osoite.

Konserttipaikalle kannattaa tulla ajoissa. Suosittelemme, että saavut viimeistään 15 minuuttia ennen konsertin alkua. Jos ostat lippuja konserttipaikalta, kannattaa paikalla olla noin puoli tuntia ennen konsertin alkua. Lipunmyynti konserttipaikalla alkaa tuntia ennen tilaisuuden alkua. Suosittelemme lippujen ostamista etukäteen ruuhkien välttämiseksi.

Esteettömyys ja avustajat

Lisätietoa konserttipaikkojen esteettömyydestä löydät tältä sivulta. Saattajat ja avustajat pääsevät konsertteihin maksutta.

Kaikukortti

Festivaali on mukana Kaikukortti-verkostossa. Kaikukortti on esitettävä lippua hankkiessa ja sillä ei voi hankkia lippua verkkokaupasta.

Lisätietoa Kaikukortista löydät Oulun kaupungin sivuilta.

Valokuvaaminen ja matkapuhelimet

Valokuvaaminen ja ääni- tai kuvatallentaminen ei ole sallittua konserttien aikana, sillä se voi häiritä sekä esiintyjien että kuulijoiden keskittymistä.

Matkapuhelimet tulee olla suljettuina konserttien aikana.

Ekokompassi

Oulunsalo Soi -festivaali on ekokompassisertifioitu tapahtuma. Olemme sitoutuneet minimoimaan festivaalin järjestämisestä koituvan ympäristökuormituksen. Konkreettisina tekoina tämän toteutumiseksi suosimme esimerkiksi julkisilla kulkuvälineillä matkustamista, käytämme ympäristöystävällisiä tuotteita sekä kierrätämme.

Turvallisuus

Oulunsalo Soin tapahtumissa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Turvallisessa tilassa jokaisella on vapaus olla sellainen kuin on, ilman pilkkaa, syrjintää tai häirintää.