Tähtiviulisti Gordan Nikolić kerää sieniä ja kalastaa

Oulun tuomiokirkossa ja kotikonsertissa esiintynyt huippuviulisti Gordan Nikolić vietti lauantaina vapaapäiväänsä Hailuodossa kalastaen, keräten sieniä ja poimien mustikoita. Hän oli erityisen innostunut Hailuodon hyvistä sieni- ja marjamaastoista. Tuodessaan pussillisen sieniä Hailuodon kirkkoon hieman ennen konsertin alkua, hän yllättyi iloisesti kuullessaan, että sienet ovat kolmen tähden keltahaperoita. Mies suunnitteli paistavansa sienet valkosipulin ja oreganon kera tai tekevänsä mahdollisesti sienimunakkaan. Illalla hän uisteli Marjaniemen kalasatamasta muutaman ahvenen, mutta päästi kalat takaisin mereen. Ansaitun vapaapäivän jälkeen jatkaa hän tänään, sunnuntaina 4.8., musisointia esittämällä Lumijoen kirkossa Hartmannin viulukonserton.

Lauantaina konsertoitiin täysille saleille

Hailuodon Galleria 8:n lauantaiseen konserttiin oli myynnissä neljäkymmentä lippua. Konsertiin, jossa kuultiin Bachia kitaristi Ismo Eskelisen, kontratenori Maarten Engeltjesin ja cembalisti Knut Johannessenin esittämänä, ahtautui 77 henkeä. Myös Hailuodon kirkon sali täyttyi illalla kamarimusiikin ystävistä, kun Janne Nisonen ja pianisti Raphaël Drouin esittivät intensiivisesti Schumannin sonaatin sekä Nisonen, Elina Viitasaari, Martta Tolonen, Joel Laakso ja Drouin väkevästi Brahmsin kvinteton. Yleisö piti kovasti kuulemastaan ja puhkesikin konsertin lopuksi hurjiin suosionosoituksiin.

Tänään festivaalilla viimeistä kertaa

Tänään, sunnuntaina 4.8, Lumijoen kirkossa esiintyvät viimeistä kertaa Jousia Ensemble ja vanhan musiikin taitaja Knut Johannessen, solistinaan äänellään suurta ihastusta herättänyt Maarten Engeltjes. Nikolić, joka esiintyy vielä maanantaina yhdessä Drouinin kanssa, esittää Lumijoella Hartmannin konserton.

Myös Limingan Vilho Lampi -museossa tapahtuu, kun siellä esiintyvät tänään 4.8. klo 15.00 tähtitanssija Minna Tervamäki, kitaristi Ismo Eskelinen sekä viulaja Virpi Räisänen esittäen teoksen Luovuuden ruumiinavaus. Tervamäki kertoi lauantai-iltana harjoitusten jälkeen olleensa itsekin hämmästynyt siitä, kuinka hyvin he löysivät yhteisen näkemyksen, vaikkei harjoituksen alussa ollut olemassa minkäänlaista käsikirjoitusta. Tule iloisesti yllättymään heidän kanssaan!

Tutustu muihin uutisiimme

Uutinen

Christelle Masista vuoden kuvataiteilija 2024

Oululainen valokuvataiteilija Christelle Mas on valittu 27. Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalin vuoden kuvataiteilijaksi. Laajasti eri medioiden kanssa työskentelevä Mas yhdistelee taiteellisia ja tieteellisiä menetelmiä käyttäen hyödyksi pehmeitä materiaaleja,

Lue lisää »
Uutinen

Atte Kilpeläinen taiteelliseksi johtajaksi

Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu alttoviulisti Atte Kilpeläinen. Hän on jo aloittanut tulevan festivaalin ohjelmiston suunnittelun.  Kilpeläinen toimii alttoviulun äänenjohtajana Helsingin kaupunginorkesterissa ja

Lue lisää »
Uutinen

Vastaa Oulunsalo Soin kävijäkyselyyn

Kävitkö Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalin tapahtumissa? Olisimme kiitollisia, jos käyttäisit hetken aikaasi ja vastaisit kävijäkyselyymme ja antaisit palautetta festivaalista. Näin saamme arvokasta tietoa tulevan festivaalin kehittämistä

Lue lisää »