Vanishing Point – Vuoden kuvataiteilijan näyttelyn avajaiset

Oulunsalon kirjasto Karhuojantie 2, Oulunsalo

Taidenäyttelyn avajaisten keskiössä ovat vuoden kuvataiteilijan, valokuvataiteilijan ja visuaalisen tarinankertojan Aino Väänäsen työt, joissa yhdistyy inhimillisyys, rosoisuus ja herkkyys.

Väänäsen Vanishing Point -näyttelyn avajaisissa kuullaan jälleen upeita säveliä paikalliselta nuorelta taiteilijalta. Esiintyjä julkaistaan myöhemmin.

Vapaa pääsy

Nuorten taitajien lounaskonsertti

teatteriravintola Vänmanni Kaarlenväylä 2, Oulu

Oulun konservatorion kasvatit tarjoavat monipuolisen musiikillisen kattauksen teatteriravintola Vänmannissa.

Vapaa pääsy

Sävelsilta

Tulindbergin sali Leevi Madetojan katu 1-3, Oulu

Sveitsiläisvanhemmille Moskovassa syntyneen Paul Juonin harvoin soitettu mestariteos pianotriolle vuodelta 1932 toimii sävelsiltana slaavilaisen ja germaanisen musiikkiperinnön välillä. Juon, Venäjän Brahms, oli aikanaan hyvin suosittu. Hän on sittemmin jäänyt täysin unholaan saatuaan leiman ”ei tarpeeksi venäläinen eikä tarpeeksi saksalainen”. Pianotrio paljastaa väitteen perättömäksi vahvalla omintakeisella sävelkielellään, jossa on vaikutteita sekä venäläisestä kansanmusiikista, germaanisesta perinteestä että eurooppalaisista uusista tuulista.

10 € - 24 €

Kamarimusiikkisafari

Oulun keskusta

Koe runsaita elämyksiä kamarimusiikkikierroksella Oulun ydinkeskustassa. Kamarimusiikkisafari tarjoaa neljä hyvin erilaista konserttia kävelymatkan päässä toisistaan. Matka alkaa kolmella väliajattomalla tunnin mittaisella konsertilla ja päättyy lähes kaksituntisiin iltajameihin, jotka kokoavat kaikki päivän esiintyjät yhteiseen illanviettoon. Lämminhenkisen kamarimusiikkimatkan oppaana toimii dramaturgi ja Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen.

38 € - 74 €

Tulevaisuuden lavaleijona

Lääninhallituksen Valkoinen sali Linnankatu 3, Oulu

Leevi Madetoja -pianokilpailuissa palkitun pianistin soolokonsertti.

10 € - 24 €

Faaraoiden kultatanssit

Aleksinkulman juhlasali Aleksanterinkatu 9, Oulu

Kahden keskenään hyvin erilaisen nykysäveltäjän aisaparina on kaikkien klassikkojen klassikko, Mozartin ylimaallisen kaunis klarinettikvintetto alkuperäisversiona. Teemme tuttavuutta myös Victoria Borisova-Ollasin Faaraoiden kultatanssien, Esa-Pekka Salosen pikkumies Homunculuksen sekä Mozartin kvintetossa myös basettiklarinetin kanssa

10 € - 24 €

Naisen ääni

Rio Live Hallituskatu 11, Oulu

Rion lavalla esittäytyy laaja tyylikirjo naissäveltäjien laulu- ja pianomusiikkia. Ohjelma on saanut inspiraationsa Lapin joiuista, sambasta, bossa novasta, kansanmusiikista, impressionismista, eurooppalaisesta lauluperinteestä ja suomalaiskansallisuudesta.

10 € - 24 €

Iltajamit

Rio Live Hallituskatu 11, Oulu

Jamihenkinen monipolvinen genrerajoja hämärtävä rento ohjelma sisältää musiikkia laidasta laitaan: klassista, kevyttä klassista, kansanlauluja ja -tansseja, tangoa, jazzia, iskelmää ja latinalaisrytmejä. Improvisatorisessa hengessä mukaan saattaa eksyä myös yllätysnumeroita.

10 € - 24 €

Sukulaissielut

Oulunsalon kirkko Jääsköntie 8, Oulunsalo

Voimakas tunnelataus yhdistää kahta eri tyylistä ja eri aikakausina sävellettyä teosta, joissa voi aistia musiikillisen symbioosin läpi vuosisatojen. Felix Mendelssohn sai vaikutteita Bachilta ja Händeliltä, jonka musiikkia hän lainasi upeaan huippusuosittuun jousioktettoonsa. Nykysäveltäjä Sally Beamishin jousioktetille säveltämä intensiivinen Partita sisältää valepukuihin puettuja lainauksia Bachilta, Händeliltä ja Mendelssohnilta.

10 € - 24 €

Try Me Good King

Kulttuuritalo Valve, Valvesali Hallituskatu 7, Oulu

Englannin kuningas Henrik VIII:n kuudesta kuuluisasta avioliitosta kaksi päättyi mitätöimiseen, kaksi vaimoa mestattiin ja yksi kuoli lapsivuoteeseen. Jokainen vaimo oli uhrattavissa, ja naisten kohtalona oli oikukas ja vallanhimossaan häikäilemätön mies.
 
Vaimojen autenttiset kirjeet ja mestauslavalla lausutut sanat ovat amerikkalaisen Libby Larsenin laulusarjan Try Me, Good King pohjana. Dialogia Larsenin teoksen kanssa käyvät Yhdysvaltojen entisen presidentin huomiot naisista, kauneuden- ja hyvinvointisektorin retoriikka sekä renessanssin ja barokin musiikki.

22 € - 30 €