Vanessa Cunha

Brasilialaislähtöinen Vanessa Cunha on kriitikoiden ylistämä pianisti. Hän on niittänyt palkintoja lukuisissa kilpailuissa niin Etelä-Amerikassa, Yhdysvalloissa kuin Euroopassa. Hän on muun muassa esiintynyt Carnegie Hall -konserttisalissa voitettuaan Artists International Auditions -kilpailun. Cunha on esiintynyt toistuvasti Etelä-Amerikassa, Yhdysvalloissa, Tanskassa, Suomessa, Ranskassa, Espanjassa, Englannissa ja Portugalissa.

Vanessa Cunha on pitänyt mestarikursseja yliopistoissa ja musiikkifestivaaleilla, sekä tuomaroinut kilpailuja Yhdysvalloissa, Brasiliassa ja Euroopassa. Hän on esiintynyt myös monien sinfoniaorkestereiden kanssa ja nimekkäiden kapellimestarien, kuten Norton Morozowicsin, Eleazar de Carvalhon ja Roberto Tibirican johdolla.

Cunha on suorittanut maisteriopinnot Rio de Janeiron yliopistossa ja pianon ammattitutkinnon Manhattanin musiikkikoulussa Nina Svetlanovan ohjauksessa. Hän on myös väitellyt musiikin tohtoriksi New Yorkin kaupunginyliopistosta. Cunhan musiikilliseen kehitykseen ovat vaikuttaneet muun muassa seuraavat muusikot: Glacy Antunes, Neusa França, Luis Carlos de Moura Castro, Alicia Delarrocha, Adraas Schiff, David Dubal, Peter Eicher ja Byron Janis.

Cunha aloittaa Oamkin kulttuurialan yliopettajana elokuussa 2023.