Janne Rättyä aloitti harmonikansoiton opinnot Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Matti Rantasen oppilaana 11-vuotiaana ja jatkoi niitä esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa. Hän valmistui musiikin maisteriksi 1998. Hän suoritti solistisen jatkotutkinnon ”Konzert Exam” Essenin Folkwang-korkeakoulussa Prof. Mie Mikin johdolla.
Rättyä on palkttu useissa kansallisissa ja kansainvälisissä harmonikka- ja solistikilpailuissa, joista merkittävimpiä olivat ensimmäinen palkinto Arrasate Hiria -kilpailuissa Espanjassa ja toinen palkinto Classic FM:n solistikilpailuissa vuonna 1996.
Rättyä on esiintynyt solistina ja kamarimuusikkona eri puolilla Eurooppaa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa ja työskennellyt aktiivisesti useiden merkittävien säveltäjien kuten esim. Dieter Schnebel, Aldo Clementi, Klaus Lang ja Iris ter Schiphorst kanssa ja siten kantaesittänyt yli 70 teosta.
Rättyä on levyttänyt useille kansainvälisille levymerkeille. Vuonna 2014 Ondinen julkaisema Scarlatti-levy sai Yleisradion vuoden levy -palkinnon. Rättyän ääniteitä on käytetty laajalti myös useissa elokuvissa kuten Yorgos Lanthimoksen elokuvassa The Killing of a Sacred Deer vuonna 2017.
Janne Rättyä on toiminut harmonikansoiton professorina Grazin musiikkiyliopistossa Itävallassa vuodesta 2003 lähtien. Taideyliopisto Sibelius-Akatemia myönsi Rättyälle dosentin arvon vuonna 2019.