Emma Vähälä aloitti viulunsoiton opinnot viisi vuotiaana Itä-Helsingin musiikkiopistossa, josta hänsiirtyi Sibelius-Akatemiaan Pertti Sutisen oppilaaksi ja vuonna 1993 Tuomas Haapasen oppilaaksi. Kuhmon viulukoulussa hänen opettajinaan toimivat Zinaida Gilels, Ilja Grubert ja Pavel Vernikov. Varhaisinta kilpailumenestystä Vähälä saavutti jo vuonna 1984 Espoon musiikkikoulunkamarimusiikkikilpailuissa ja myöhemmin Jyväskylän ja Kuopion valtakunnallisissaviulukilpailuissa. Emma Vähälä palkittiin myös Kuhmon kansainvälisessä duo-kilpailuissa 1998 yhdessä pianisti Mika Rännälin kanssa. Vähälä suoritti diplominsa Sibelius-Akatemiasta parhain mahdollisin arvosanoin vuonna 2000. Samana vuonna hänet valittiin Radion sinfoniaorkesterin vurorottelevaksi 2. konserttimestariksi. Vähälä on myös tehnyt vierailuja konserttimestarina Lissabonissa Gulbenkianin sinfoniaorkesterissa sekä Orquestra da Musica da Casassa Portossa.
Emma Vähälä on esiintynyt solistina (mm. Radion sinfoniaorkesteri, Kuopion kaupunginorkesteri, European Union Chamber Orchestra, Virtuosi di Kuhmo, Lithuanian State Symphony Orchestra) jahän on intohimoinen kamarimuusikko. Hän on esiintynyt tärkeimmillä suomalaisilla musiikkijuhlilla,useimmissa Euroopan maissa sekä Amerikassa, Venäjällä ja Japanissa. Emma Vähälä muodostaa pianotrion yhdessä pianisti Mika Rännälin ja sellisti Sennu Laineen kanssa ja he ovat esiintyneeet kotimaassa sekä Ranskassa ja Belgiassa.
Uuden musiikin esittäminen on merkittävä osa Vähälän toimintaa ja hän onkin kantaesittänyt useitakamarimusiikkiteoksia. Vähälä esiintyy usein kamariorkesteri Avanti!n kokoonpanoissa. Vuonna 2017 Lähi-Tapiola hankki omistukseensa Giovanni Battista Guadagninin 1746-1747 Italiassa valmistaman viulun ja antoi sen Emma Vähälän käyttöön