Oulunsalo Soin 20-vuotisjuhlat alkavat komeasti Alankomaiden kamariorkesterin esiintymisillä

  Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaali alkaa tällä viikolla ja jatkuu 27.8. asti. Festivaali on tuonut Oulun seudulle korkeatasoista klassista musiikkia jo 20 vuotta. Juhlafestivaalin avaa ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä Alankomaiden Kamariorkesteri. Festivaalin ensimmäisellä viikolla maailman arvostetuimpiin kuuluva Alankomaiden Kamariorkesteri esiintyy Kemissä 17. elokuuta, Oulussa 18. elokuuta ja Ylivieskassa 20. elokuuta. Viikonlopun aikana orkesterin huippumuusikot jakaantuvat pienempiin […]

Mukaan tekemään Oulunsalo Soin juhlafestivaalia?

Talkoolaisuus antaa mahdollisuuden hiukan erilaiseen festivaalikokemukseen: vapaaehtoisena pääsee kuulemaan upeita konsertteja ja tutustumaan maailmanluokan taiteilijoihin, sekä tapaamaan uusia ihmisiä festivaalin aikana ja illanviettojen merkeissä. Vapaaehtoiset toimivat lipunmyyjinä, ovimiehinä, taiteilijoiden kuljettajina sekä cateringissa. Vapaaehtoisilmoittautumisia on tullut jo mukavasti, mutta vielä mahtuu mukaan! Ilmoittautumaan pääsee täältä, haku on auki 30.7.2017 asti.

Juhlavuoden ohjelmisto julkistettu

Juhlavuoden kunniaksi yhdessä esiintyvät taiteelliset johtajat kahden vuosikymmenen ajalta; pianotaiteilija Izumi Tateno, jousikvartetti Meta4 ja mezzosopraano Virpi Räisänen. Maailman arvostetuimpiin kamariorkestereihin kuuluva Alankomaiden Kamariorkesteri tekee vihdoin ensivierailunsa Suomeen. Juhlinnan sinetöi tilaussävellys Kalevi Aholta.

Inkeri Jäntti Oulunsalo Soin Vuoden kuvataiteilijaksi

Oululaisvalokuvaaja Inkeri Jäntti on valittu 20. Oulunsalo Soi -festivaalin Vuoden kuvataiteilijaksi. Jäntin Mono no Aware -näyttely koostuu Japanissa syksyllä 2015 kuvatuista teoksista. Näyttely on esillä Oulunsalon kirjastossa Kauppakeskus Kapteenissa 16. elokuuta – 15. syyskuuta 2017. Näyttely toteutetaan yhteistyössä Pohjoisen valokuvakeskuksen kanssa.

Harjoittelijaksi festivaalituotantoon!

Kiinnostaako työskentely tapahtumatuotannon parissa?

Oulun juhlaviikot hakee tiimiinsä tapahtumatuotannon harjoittelijaa keväälle/kesälle 2017. Elokuinen kaupunkifestivaali tarjoaa monipuolista ja mielenkiintoista työkokemusta festivaalikentällä.

Vastaa kävijäkyselyyn ja voita lipuja juhlavuoden festivaalille

Upeiden konserttien jälkeen on tullut aika kiittää festivaalivieraita, niin yleisöä kuin taiteilijoitakin. Lämmin kiitos myös yhteistyökumppaneille sekä OuMuskalaisille ja muille talkoolaisille – ilman teidän panostanne festivaalia ei pystyttäisi toteuttamaan. Ensi vuonna juhlitaan pyöreitä, kun Oulunsalo Soi jo 20. kertaa. Pyydämme kuitenkin yleisöä muistelemaan juuri päättynyttä festivaalia vielä hetkisen, palautelomakkeen täyttämisen muodossa.  Vastanneiden kesken arvotaan lippuja […]

Festivaaliviikko alkaa!

Oulunsalo Soi uljaasti nuoren aikuisen iässä! Tiistaina Varaslähtö-konsertilla käynnistyvä festivaali järjestetään jo 19. kerran. Festivaali palaa tänä vuonna aidoimpaan olomuotoonsa perinteikkään kamarimusiikin pariin. Kymmenen konserttia kutsuvat kirkkoihin ja juhlasaleihin Oulunsalossa, Oulussa, Limingassa, Lumijoella ja Yli-Iissä sekä varaslähdön muodossa Kemissä. Taiteellinen johtaja, mezzosopraano Virpi Räisänen, on kutsunut viidennelle luotsaamalleen festivaalille barokkimusiikin mestareita ja hiljattain palkittuja taiteilijoita. […]

Tähdet Tähdet loppuunmyyty!

Kirjailija-kuvataiteilija Hannu Väisäsen ja tähtitieteen professori Esko Valtaojan tähdittämä konsertti on loppuunmyyty.  Konsertti järjestetään Oulun lääninhallituksen juhlatilassa torstaina 11. elokuuta yhteistyössä Oulun Muusajuhlien kanssa. Monitaitaja Hannu Väisänen on kuultavissa myös Sympaattinen Sympaali -konsertissa Sympaalin asemalla lauantaina 13. elokuuta.  Väisänen lukee otteita vasta ilmestyneestä romaanistaan Elohopea, joka punoo tarinansa sisään musiikin kuin yhdeksi päähenkilöksi. Virpi Räisänen […]

Lahjakas Trio Roozeman vierailee Kemissä

Kansainvälistä mainetta musiikin saralla niittänyt Trio Roozeman lumoaa kuulijansa Nuoret Uljaat -konsertissa Kemin Pirtissä 9. elokuuta. Nuoret lahjakkuudet, viulisti Rebecca Roozeman, sellisti Jonathan Roozeman ja pianisti Jan-Paul Roozeman, ovat voittaneet lukuisia palkintoja ja esiintyneet monien merkittävien kokoonpanojen kanssa ympäri maailmaa.