Entries by Anu

Mukaan tekemään Oulunsalo Soin juhlafestivaalia?

Talkoolaisuus antaa mahdollisuuden hiukan erilaiseen festivaalikokemukseen: vapaaehtoisena pääsee kuulemaan upeita konsertteja ja tutustumaan maailmanluokan taiteilijoihin, sekä tapaamaan uusia ihmisiä festivaalin aikana ja illanviettojen merkeissä. Vapaaehtoiset toimivat lipunmyyjinä, ovimiehinä, taiteilijoiden kuljettajina […]

Juhlavuoden ohjelmisto julkistettu

Juhlavuoden kunniaksi yhdessä esiintyvät taiteelliset johtajat kahden vuosikymmenen ajalta; pianotaiteilija Izumi Tateno, jousikvartetti Meta4 ja mezzosopraano Virpi Räisänen. Maailman arvostetuimpiin kamariorkestereihin kuuluva Alankomaiden Kamariorkesteri tekee vihdoin ensivierailunsa Suomeen. Juhlinnan sinetöi tilaussävellys Kalevi Aholta.

Inkeri Jäntti Oulunsalo Soin Vuoden kuvataiteilijaksi

Oululaisvalokuvaaja Inkeri Jäntti on valittu 20. Oulunsalo Soi -festivaalin Vuoden kuvataiteilijaksi. Jäntin Mono no Aware -näyttely koostuu Japanissa syksyllä 2015 kuvatuista teoksista. Näyttely on esillä Oulunsalon kirjastossa Kauppakeskus Kapteenissa 16. elokuuta – 15. syyskuuta 2017. Näyttely toteutetaan yhteistyössä Pohjoisen valokuvakeskuksen kanssa.

Harjoittelijaksi festivaalituotantoon!

Kiinnostaako työskentely tapahtumatuotannon parissa?

Oulun juhlaviikot hakee tiimiinsä tapahtumatuotannon harjoittelijaa keväälle/kesälle 2017. Elokuinen kaupunkifestivaali tarjoaa monipuolista ja mielenkiintoista työkokemusta festivaalikentällä.

Vastaa kävijäkyselyyn ja voita lipuja juhlavuoden festivaalille

Upeiden konserttien jälkeen on tullut aika kiittää festivaalivieraita, niin yleisöä kuin taiteilijoitakin. Lämmin kiitos myös yhteistyökumppaneille sekä OuMuskalaisille ja muille talkoolaisille – ilman teidän panostanne festivaalia ei pystyttäisi toteuttamaan. Ensi […]

Festivaaliviikko alkaa!

Oulunsalo Soi uljaasti nuoren aikuisen iässä! Tiistaina Varaslähtö-konsertilla käynnistyvä festivaali järjestetään jo 19. kerran. Festivaali palaa tänä vuonna aidoimpaan olomuotoonsa perinteikkään kamarimusiikin pariin. Kymmenen konserttia kutsuvat kirkkoihin ja juhlasaleihin Oulunsalossa, […]

Tähdet Tähdet loppuunmyyty!

Kirjailija-kuvataiteilija Hannu Väisäsen ja tähtitieteen professori Esko Valtaojan tähdittämä konsertti on loppuunmyyty.  Konsertti järjestetään Oulun lääninhallituksen juhlatilassa torstaina 11. elokuuta yhteistyössä Oulun Muusajuhlien kanssa. Monitaitaja Hannu Väisänen on kuultavissa myös […]

Lahjakas Trio Roozeman vierailee Kemissä

Kansainvälistä mainetta musiikin saralla niittänyt Trio Roozeman lumoaa kuulijansa Nuoret Uljaat -konsertissa Kemin Pirtissä 9. elokuuta. Nuoret lahjakkuudet, viulisti Rebecca Roozeman, sellisti Jonathan Roozeman ja pianisti Jan-Paul Roozeman, ovat voittaneet lukuisia palkintoja ja esiintyneet monien merkittävien kokoonpanojen kanssa ympäri maailmaa.

Liput myynnissä – Esko Valtaoja täydentää tähtikaartia!

Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalin lipunmyynti alkaa tänään. Lippuja myydään ennakkoon Ticketmasterin (ent. Lippupalvelu) myyntipisteissä kautta maan sekä Oulu10-palvelupisteissä Oulun keskustassa, Oulunsalossa, Yli-Iissä, Limingassa, Lumijoella ja Kemissä. Pyydämme huomioimaan, että osa konserttipaikoista on pieniä, ja suosittelemme konserttilippujen ostamista ennakkoon.